Siirry sisältöön
Pedagogi 2/2020
Koulutusviennistä merkittävä aluevaltaus ammatilliselle opettajankoulutukselle

Etelä-Afrikassa vuonna 2016 käynnistynyt 60 opintopisteen opettajankoulutusohjelma Vocational Teacher Education Programme with a Finnish Touch on Haaga-Helia Ammatillisen opettajakorkeakoulun pitkäaikaisin koulutusvientiohjelma.

Kirjoittajat:

Julkaistu : 21.10.2020

Haaga-Helia Ammatillisen opettajakorkeakoulun pitkäjänteinen yhteistyö Pretoriassa sijaitsevan Tshwane University of Technologyn (TUT) kanssa käynnistyi vuonna 2015 tilanteessa, jossa yli 60 000 opiskelijan yliopisto koki tarvitsevansa opettajilleen erilaisten perehdytysohjelmien ja yksittäisten täydennyskoulutuskurssien lisäksi laajemman pedagogisen koulutuksen. Yhteistyötä on toteutettu tähän mennessä jo viidessä TUT:n opettajankoulutusryhmässä.

Haaga-Helian ohjaajat ovat olleet fasilitoimassa pedagogista muutosta, jossa TUT:n opettajien kohtaamat kehittämisponnistukset ovat olleet osittain samoja kuin suomalaisissa korkeakouluissa. Osaamisperustainen koulutus, osallistava ja yhteisöllinen pedagogiikka sekä työelämäyhteistyö ovat esimerkkejä alueista, joihin TUT:n opettajat ovat kehittäneet erilaisia ratkaisuja opintoihinsa kuuluvissa kehittämishankkeissa. Niitä on kuitenkin toteutettu hyvinkin erilaisissa yhteiskunnallisissa ja paikallisissa olosuhteissa, joissa esimerkiksi opiskelijaprotestit, suuret opetusryhmät ja opiskelijoiden kielitaito englanninkielisissä tutkintokoulutuksissa ovat tuoneet kehittämistyöhön oman paikallisen värinsä.

Vuonna 2019 yhteistyö sai uudenlaisen suunnan, kun Haaga-Helia aloitti Training the Trainers -ohjelman, jossa noin 20 osallistujaa kouluttautuu opettajankouluttajaksi. Koulutusohjelmaan osallistuneet ovat kehittäneet pedagogisia moduuleita, joita TUT voi tulevaisuudessa käyttää omien opettajankouluttajiensa toteuttamissa pedagogisissa koulutusohjelmissa.

valmistujaiset
Tshwane University of Technologyn valmistujaiset

Kuva: Jari Laukia

Tämä artikkeli on julkaistu Pedagogissa 2/2020. Haaga-Helia Pedagogi käsittelee ammatilliseen koulutukseen, opettajankoulutukseen ja opetukseen liittyviä teemoja. Lehteä julkaisee Haaga-Helia Ammatillinen opettajakorkeakoulu. Lehden toimituskuntana on opettajakorkeakoulun kehittämisryhmä ja päätoimittajana johtaja Jari Laukia.