Siirry sisältöön
Yrittäjyyden vuosi 2020
Allas Sea Pool porskuttaa sumun keskelläkin

Miten yrittäjiä on kohdeltu vuoden 2020 aikana, kun huvit ja virkistykset ovat jääneet todella vähäisiksi? Ovatko Allas Sea Pool ja heidän osakkeenomistajansa selvinneet kuivin jaloin tästä virusaallosta ja muista koettelemuksista? Lähdin ottamaan tästä selvää yhtiökokoukseen.

Kirjoittajat:

Julkaistu : 21.08.2020

Kesäkuinen aurinko välkehti uima-altaiden veden pinnasta iloisesti ottaen vastaan Helsinki Allas Oy:n yhtiökokousvieraita. Paikalle saapui Helsingin kauppatorin liepeille nelisenkymmentä osakkeenomistajaa. Pääosin osakkeenomistajat olivat Helsingissä asuvia, mutta tilaisuudessa oli myös kauempaakin saapuneita osakkeenomistajia. Mikäs siinä oli tullessa, sillä heti alkuun tuli vahvistus siitä, että Helsinki Altaalla porskuttaa hyvin ja tulevaisuuden näkymätkin ovat lupaavan oloisia. Näillä eväillä oli hyvä istahtaa hetkeksi kuuntelemaan, mitä yrittäjät kertoisivat kahden edellisen vuoden voitollisista tilinpäätöksistä.

Tänä vuonna digiloikkia on tehty hurja määrä monilla aloilla, eikä yhtiökokouksien järjestäminen siitä ole osattomaksi jäänyt; virtuaaliyhtiökokoukset ovat vallanneet kevättä ja kesää. Tämä yhtiökokous pidettiin vielä perinteisellä tyylillä̈, vaikkakin harvennetuin penkein, turvaväliä noudattaen.

Historian lehtiä kun kääntelee, huomaa Allas Sea Poolin puron alkulähteiden kulkeneen kohti kelluvaa meriallasta, jonka idea on lähtenyt virtaamaan jo vuonna 2006. Silloinen Korjaamo Groupiin kuulunut konsulttiyritys Image Mach ehdotti Helsingin kaupungille merikylpylän perustamista. Kaupungin puolesta hanke ei oikein edennyt, vaikka Helsingin merellinen strategia oli jo silloin voimissaan. Vasta 2013 tammikuussa se nytkähti yrittäjävetoisesti eteenpäin. Silloin perustettiin Helsinki Allas Oy. Pitkällisen odotuksen jälkeen vuonna 2016 pidettiin ensimmäisen osan merikylpylän avajaiset. Liikeideaa on siis puntaroitu vuosikausia, mutta se on pysynyt voimissaan eikä ole missään vaiheessa kuivunut kokoon.

Allas Sea Pool on ollut suljettuna 2,5 kuukautta, eikä vesi ole päässyt virtaamaan altaissa tavalliseen tapaan. Miten Allas Sea Pool käytti tämän liiketoiminnan äkkipysähdyksen hyväkseen? Toimitusjohtaja Bodil Ståhl kertoi, ettei sinä aikana suinkaan toimettomia oltu: tilat vuokrattiin muuhun käyttöön, paikkoja kunnostettiin, jäsenyysohjelmaa varten luotiin uusi appi ja kassajärjestelmä uusittiin.

Allas Seal Pool avattiin uudelleen koronan jälkeen

On ilo katsoa taas ihmisiä ja eloa altaiden ympärillä, kertoi yhtiökokousvieraita vastaanottanut Marianne Mäkelä. Koronavirusepidemia on todella ikävä, mutta meille se sattui sinänsä hyvään aikaan, ettei turismikausi eikä tapahtumatoiminta vielä ehtinyt kunnolla käynnistyä. Olennaista vaikutusta se ei siis vielä keväällä ehtinyt aiheuttamaan. Toivottavasti koko kesä on lämmin ja saadaan sillä paikattua menetettyjä kuukausia.

Puheenjohtaja Raoul Grunstein esitteli talouden lukua. Vuosi 2019 oli kasvun vuosi. Liikevaihto kasvoi 22 prosentilla viime vuoteen verrattuna ja tulokseenkin oltiin tyytyväisiä. Toki parannettavaa aina on. Ravintolatoiminta ja muu oheistoiminta tukivat hyvin allasliiketoimintaa.

Eikö yrittäjiä kismitä olla osittain sesongin ja säiden armoilla? Ei kismitä, jos katsoo yhtiökokouksessa käsiin saatuja tilinpäätöstietoja. Allas- ja ravintolatoiminnan lisäksi on kehitetty muita ohjelmia ja tapahtumia: livebändit esiintyvät asiakkaille, saunajoogaa on tarjolla, Jani Sievisen uintikursseja tai kokous- ja seminaaritilojen vuokrausta yksityistapahtumiin jne. Tulovirtoja on muualtakin. Tämän lisäksi on Helsinki altaan konseptia viety eteenpäin Turkuun, Ouluun ja Espooseen. Suunnitteilla on myös kansainvälistyä länsirajan toiselle puolelle Tukholmaan.

Suunnitelmia on siis paljon. Yrittäjyys pitää sisällään erinäisiä lupauksia ja sitoumuksia, joko itselle tai sidosryhmille. Yrittäjälle on kunniakysymys pitäytyä niissä. Miten Allas Sea Pool on pärjännyt lupaustensa kanssa? Tilinpäätöksestä selviää, että aina pieniä tai välillä suurempiakin vastoinkäymisiä matkan varrella tapahtuu: saunaremontti viivästyy, rahoitustilanne vaihtelee, investoinnit viivästyvät. Helsingin Allas ja sen yrittäjät ovat pyrkineet täyttämään lupaukset ja sitoumukset kaikissa olosuhteissa.

Tilanteen tekee haastavaksi se, että asiakkaat kulkevat nyt maski kasvoillaan ja yrittäjät kuvainnollisesti maski silmillään. Tämä johtaa tasapainottomaan tilaan. Miten on Allas Sea Poolin laita? Onko havaittavissa näkökenttää häiritsevää sakenevaa sumua altaiden yläpuolella? Helsinki Altaan toimintakertomuksesta käy ilmi, että tähän on varauduttu. Riskejä ja epävarmuustekijöitä on toki ilmassa ja päällimmäisenä huolena on turismin romahtaminen koronaepidemian takia. Tilanne ei kuitenkaan voi loputtomiin jatkua ja sumu hälvenee. Kaiken kaikkiaan Helsinki Allas Oy näyttää suhtautuvan näkymiinsä positiivisesti. Allas Sea Poolin keskeinen paikka houkuttelee asiakkaita veden ääreen tälläkin hetkellä, miksei jatkossakin.

Kirjoittaja Jesse Neitteenjoki on Haaga-Helia ammattikorkeakoulun opiskelija.

Kuva: Allas Sea Pool