Siirry sisältöön
Yrittäjyys
Crossfitia ja markkinointia – Palkkatyö ei estä yrittäjyyttä

Kirjoittajat:

Julkaistu : 06.07.2020

Yrittäjä ja asiantuntija Alina Kangasluoma tietää, miltä kiireinen arki tuntuu. Haaga-Helia ammattikorkeakoulun kasvatti työskentelee asiantuntijatehtävissä finanssialalla ja toimii samaan aikaan yrittäjänä suositulla CrossFit-salilla.

Lisäksi hän emännöi suosittua 20-30-40 -podcastia sekä suorapuheista Tutin täydeltä -podcastia. Podcastit ovat poikineet myös muita työkeikkoja. Esimerkiksi viime keväänä hänen podcast-tiiminsä tuurasi Radio Aallon aamussa.

Kangasluoman mukaan perhe-elämän yhdistäminen työelämän moniotteluun ei ole aina helppoa, jonka vuoksi hän kehottaakin naisia olemaan armollisia itselleen.

Kangasluoma itse uskoo äitiyden tuovan ihmisen identiteettiin uuden tittelin, joka on läsnä kaikessa päivittäisessä tekemisessä.

— Tavallaan esittelet itsesi entiseen malliin ja sitten lisäksi vielä äitinä. Joskus tämä identiteettilisä voi aiheuttaa suoriutumispaineita, hän sanoo.

Kangasluoma ei halua änkeytyä yhteenkään äitimuottiin. Hän uskoo, ettei ole olemassa oikeaa tai väärää tapaa olla äiti

Elokuvista pankkiin ja saliyrittäjäksi

Kangasluoma kertoo Haaga-Helian jälkeen opiskelleensa viestintää, jonka kautta hän päätyi elokuva-alan markkinoinnin pariin. Työ sopi elokuvien ystävälle mainiosti. Hänen päivänsä täyttyivät mielekkäästä elokuvien katselusta ja siihen liittyvästä markkinointityöstä.

Työn mielekkyydestä huolimatta eteen tuli myös hetkiä, jolloin hän kaipasi uralleen uusia tuulia. Lopulta Kangasluoma päätyi finanssialalle. Elokuvat ovat silti yhä lähellä hänen sydäntään, sillä hän toimii muun muassa Kino Tapiolan hallituksessa.

Finanssipuolelta työpaikka löytyi Osuuspankilta, jossa hän työskentelee vielä tänäkin päivänä viestinnän asiantuntijatehtävissä. Arjen ja työnsovittaminen oli aluksi haastavaa.

Kangasluoman mukaan hänen elämässään oli tuolloin meneillään valtava myllerrys.

— Minulla oli liian monta isoa muutosta käynnissä samanaikaisesti. Oli uusi työpaikka finanssialalta, pieni lapsi sekä koetukselle joutuneen liiton päättyminen avioeroon, hän luettelee.

Suunnilleen samaan aikaan avautuivat ovet myös yrittäjyydelle.

Kipinä yrittäjyyteen sai alkunsa hänen rakkaan harrastuksensa kautta, kun tuttu kuntosali ilmoitti yllättäen lyövänsä ovet säppiin.

Crossfitia harrastava Kangasluoma ei jahkaillut, vaan päätti treenikavereidensa kanssa perustaa oman kuntosalin. 

Päätöksen hän kertoo olleen yllättävänkin helppo, sillä lajin keskuudessa vallitsee vahva yhteisöllisyys ja hänen treenikaverinsa olivat kaikki läheisiä keskenään.

Sitä myöten Helsingin Viikinrantaan nousi CrossFit Härkä -kuntosali.

Yrittäjyys ei estä palkkatöitä

Kangasluoma kertoo yrityksen perustamisen olleen hänelle eräänlainen unelman toteutuminen. Toiminta on lähtenyt hyvin käyntiin ja lajin suosio on nousussa.

Kangasluoman mukaan kyse ei kuitenkaan ole päätoimisesta yrittämisestä, sillä jokainen kuntosalin osakas käy samaan aikaan palkkatöissä.

Kuntosalia pyöritetään rakkaudesta lajiin ja yrittäjyys on muovautunut kivalla tavalla heidän kaikkien arkeen sopivaksi.

— Palkkasimme jo melko alussa henkilöstöä huolehtimaan kuntosalin perusasioiden pyörittämisestä, jotta meille itsellemme jäisi enemmän aikaa muuhun. Pikkuhiljaa me omistajat olemme sitten voineet jättäytyä enenevissä määrin taka-alalle ja toimimaan pikemminkin eräänlaisina taustavaikuttajina, hän sanoo.

Kangasluoma näkeekin palkkatyön ja yrittäjyyden yhdistämisen helpottuneen ja yleistyneen viime vuosina. Hänen mukaansa se johtuu ainakin osittain työntekoon liittyvien tapojen muutoksesta sekä ihmisten yleisestä halusta kehittää ammattitaitoaan, itseään sekä omaa osaamistaan.

Hänellä itselläänkin on hänen nuoreen ikäänsä nähden kokemusta varsin monenlaisista tehtävistä ja työtoimenkuvista.

Elokuva- ja finanssialalta karttuneesta kokemuksesta on ollut hyötyä myös CrossFit Härän markkinoinnin suunnittelussa.

— CrossFit Härän kautta pääsin uudistamaan miesvaltaiseksi koetun kuntoilualan testosteronin katkuista markkinointiviestintää enemmän kaikille sopivaksi. Samalla olen saanut myös kullanarvoisia oppeja esimiehenä toimimisesta, joista on hyötyä palkkatyössäni, hän kertoo.

CrossFit Härkä työllistää tällä hetkellä yhteensä 12 henkilöä. Kangasluoman mielestä työntekijöiden kehittymisen seuraaminen, ohjaus sekä palautteen antaminen ovat olleet äärettömän mielenkiintoinen ja kasvattava kokemus. Siksi hän uskookin, että tulevaisuuden työmarkkinoilla tulevat voittamaan ne, jotka ovat valmiita ruokkimaan työntekijöidensä kehittymistä.

Kangasluoma omistaa nykyisen puolisonsa kanssa valtaosan CrossFit Härkä -kuntosalista.

Kangasluoman vinkit kiireiseen arkeen

  • Ole aina läsnä ja harjoittele itsesi johtamisesta. Muista, ettet voi tehdä kaikkea kerralla, mutta säätämällä asiat sinulle itsellesi sopiviksi ja energisoiviksi löydät kaikelle niiden omat paikkansa.
  • Kalenterin käyttäminen helpottaa sinua organisoimaan asioita, mutta oikeasti sinä itse olet paras tekemään asiat ennen päivämäärä. Pieni paineen tunne voi olla vahvistava kokemus ja auttaa sinua suoriutumaan paremmin tehtävistäsi.
  • Älä ikinä haali itsellesi asioita vain siksi, että sinulla olisi tekemistä. Jokaisen harrastuksen, projektin ja työn tulisi tuoda elämääsi lisäarvoa. Jos tekemäsi asiat tuntuvat sinusta velvoitteilta, niin pyri karsimaan ne surutta pois elämästäsi.

Kirjoittaja Riina Kruut opiskelee Haaga-Heliassa markkinoinnin ja viestinnän ammattilaiseksi. Artikkeli syntyi osana Yrittäjyys tutuksi -opintojaksoa.