Siirry sisältöön
Liikunta
Koronan vaikutukset liikunta-alan koulutus- ja tutkimusorganisaatioiden toimintaan

Jotta koronapandemian haitat voitaisiin minimoida ja kehittää uusia toimintatapoja, korkeakoulujen asiantuntemusta ja asiantuntijoita hyödyntää entistä tehokkaammin.

Julkaistu : 03.06.2020

Valtion Liikuntaneuvosto on tekemässä selvitystä koronan vaikutuksista liikunta-alaan yleisesti, kuten alan koulutus- ja tutkimusorganisaatioihin, sekä liikunta-alan koulutus- ja tutkimusorganisaatioiden toimintaan ja talouteen erityisesti.

Haaga-Helian Vierumäen yksikössä koronapandemia on aiheuttanut runsaasti lisätyötä opetuksen uudelleen organisoinnin sekä lähiopetuksen etäopetukseksi muuttamisen takia. Osalle opettajista etäopetus on ollut täysin uutta, ja välineistöön tutustuminen vei aikansa. Toisaalta digitaalisten välineiden kanssa enemmän toimineet opettajat ovat kouluttaneet ja auttaneet muun muassa eri lajiliittojen asiantuntijoita kehittämään toimintaansa muuttuneessa tilanteessa.

Opiskelijavalinnat muuttuivat keväällä 2020 radikaalisti: valintakokeita järjestetään kaksivaiheisena kaikki turvallisuusnäkökulmat huomioiden, joten niiden järjestämiseen ja arviointiin tarvitaan suunniteltua enemmän aikaa. Tämän vuoksi myös yhteishakujen aikataulut menivät uusiksi. Lisäksi pääsykokeet englanninkielisiin Bachelor-tason koulutuksiin toteutettiin osaksi haastatteluina Suomessa ja osaksi etävälineiden avulla ympäri maailmaa.

Koronaepidemia on aiheuttanut osalle ulkomaalaisista opiskelijoista opintojen viivästymistä muun muassa siitä syystä, että kevääksi suunniteltu lähiopetus Suomessa muuttui etäopetuksesi Kiinasta käsin. Lisäksi osa opiskelijoista on kokenut epävarmuutta omaan terveyteen ja turvallisuuteen liittyen sekä siihen, miten matka kotimaahan tai mahdollinen oleskeluluvan jatkaminen opintojen takia järjestyy.

Ulkomaisissa harjoitteluissa olleet opiskelijat ovat keskeyttäneet harjoittelunsa ja palanneet Suomeen. Uusien harjoittelupaikkojen hankkiminen on hankaloitunut, ja työelämäyhteistyö ei ole toistaiseksi sujunut entiseen malliin kumppanien taloudellisten ja toiminnallisten vaikeuksien takia. Kaikki tämä saattaa hidastaa joidenkin opiskelijoiden valmistumista.

Uusia liikuntaan ja liikkumiseen liittyviä tutkimushankkeita on aikaisempaa vaikeampi aloittaa. Tutkimustoiminta on koronan aikana ollut pääasiassa aiempien tutkimusten raportointia ja uusien hankkeiden suunnittelua. Maksullinen palvelutoiminta jatkuu niiden toimeksiantojen osalta, joista on olemassa voimassa oleva sopimus. Aikatauluja on jouduttu siirtämään myöhemmiksi. Joitakin tutkimusaihioita koronapandemiaan ja liikuntaan liittyen on kuitenkin suunnitteilla.

Vaikutukset yksikön rahatalouteen ovat toistaiseksi olleet vähäiset. Ulkopuolisen rahoituksen hankkiminen maksullisen palvelutoiminnan kautta on koko liikunta-alan laman takia vaikeutunut.

Henkilöstöresurssit ovat etätyöhön siirtymisen myötä joutuneet poikkeuksellisen paineen alle ja tunteja suunnitteluun ja toteutukseen on kulunut runsaasti. Henkilökohtaiset kontaktit ovat vähentyneet; joillekin opettajille ja opiskelijoille etätyö sopii erittäin hyvin, toisille se aiheuttaa hankaluuksia.

Parhaat kokemukset etätyöstä ja etäopetuksesta muuttunevat tulevaisuudessa käytänteiksi ja kontaktiopetuksen arvo tullee tulevaisuudessa joiltain osin korostumaan. Liikunta-alan koulutusorganisaatiot joutunevat uudelleenarvioimaan pedagogisia toimintamalleja sekä koulutussisältöjä. Liikunnan talouden ja rahoituksen rakenteet ovat jo muuttuneet ja tuskin palaavat koskaan täysin ennalleen.

Viime aikoina tapahtunut arvojen syvällinen pohdinta koko yhteiskunnassa tulee vaikuttamaan niin ihmisten johtamiseen kuin organisaatiokäyttäytymiseenkin. Liikuntatoiminnan sisältö muuttuu, koulutus muuttuu ja voittajia tässä myllerryksessä ovat ne, joilla on kykyä ja voimavaroja reagoida muuttuneeseen tilanteeseen tuoreinta tutkittua tietoa hyödyntäen.

Viimeiseksi Valtion liikuntaneuvoston tiedonhankinnassa kysyttiin tehokkainta keinoa, jolla valtionhallinto voisi tukea organisaatiotamme koronaepidemian vaikutusten korjaamisessa liikunta-alan näkökulmasta. Vastasimme yhteistyöllä: korkeakoulujen asiantuntemusta ja asiantuntijoita hyödyntämällä pandemian haittojen minimoinnissa ja uusien toimintatapojen kehittämisessä sekä resursseja osoittamalla ja tarjoamalla aiheeseen liittyviin tutkimus- ja kehittämishankkeisiin valtionhallinnon päätöksenteon tueksi.

Valtion liikuntaneuvosto on opetus- ja kulttuuriministeriön asiantuntijaelin, joka arvioi mm. valtionhallinnon toimenpiteiden vaikutuksia liikunnan alueella, tekee aloitteita ja esityksiä liikunnan kehittämiseksi sekä antaa lausuntoja liikuntamäärärahojen käytöstä.

Tiedonhankinnalla pyritään selvittämään koronan vaikutusta toimintaan yleisesti, vaikutusta koulutus- ja tutkimustoimintaan sekä kehitystyöhön sekä vaikutuksia resursseihin ja talouteen. Lisäksi selvitettiin muita ilmi tulleita vaikutuksia, tulevaisuuden näkymiä sekä toiveita valtionhallinnon suuntaan koronapandemian haitallisten vaikutusten korjaamisessa erityisesti liikunta-alan näkökulmasta.