Siirry sisältöön
Tutkimus ja kehittäminen
Yhdessä tekemällä unelmatyöhön!

Millainen opintopolku ja minkälaiset oppimismenetelmät edesauttaisivat opiskelijan työllistymistä valmistumisen jälkeen?

Kirjoittajat:

Eva Holmberg

Yrkeshögskolan Novia

Julkaistu : 28.05.2020

Mitä työtä haluaisin aikuisena tehdä? Mitkä ovat ne vahvuuteni, jotka vievät minut mahdollisimman pitkälle työelämässä? Nämä kysymykset välkkyvät myös tänä keväänä monen nuoren ajatuksissa, kun he hakevat opiskelemaan. Mikä ammattikorkeakoulu tai yliopisto tarjoaa sellaisen opintopolun, jossa opin ne tiedot ja taidot, joilla saavutan unelmani? 

Luennoista opintopolkuihin

Millainen opintopolku ja minkälaiset oppimismenetelmät edesauttaisivat opiskelijan työllistymistä valmistumisen jälkeen? Tätä on pohdittu korkeakoulutuksessa kaikkialla maailmassa, niin myös Suomessa kuin Etelä-Afrikassa. Jälkimmäisessä, Etelä-Afrikassa, haaste on erityisen suuri. Siellä kokonaistyöttömyys on ollut yleensä yli 25% jo ennen koronapandemian vaikutusta. Työttömyys Etelä-Afrikassa on iso ongelma myös yliopistoista valmistuneilla, vaikka heidän tilanteensa työmarkkinoilla on parempi kuin muilla. Mitä yliopistojen ja korkeakoulujen professorit ja lehtorit voisivat tehdä asialle?  

Perinteinen yliopistopedagogiikka painottaa professoreiden vankka tietämystä, professori luennoi ja opiskelijat tekevät muistiinpanoja. Näin opiskeltiin pitkälti Suomen korkeakouluissa vielä 1990-luvulla. Tänä päivänä opiskelijamme hankkivat konkreettisia työelämävalmiuksia projekteja ja muita työelämälähtöisiä tehtäviä tehdessään. Samalla yhteistyö yritysten kanssa auttaa opiskelijoita rakentamaan verkostoja työelämään jo opintojen aikana. Lehtoreiden ja professoreiden tehtävänä on luoda puitteet tälle opintopolulle, kokemukselliselle oppimiselle.

Yhteisöllistä oppimista Etelä-Afrikassa

Näillä kokemuksellisen oppimisen eväillä olemme aloittamassa SUCSESS-hanketta siltojen rakentamiseksi korkeakoulutuksesta työelämään Etelä-Afrikassa. Partneriverkostomme on kolme yliopistoa Etelä-Afrikassa,  Johannesburg University, Pretoria University ja Zululand University, sekä Sheffield Hallam University Iso-Britanniasta ja Oulun yliopisto. Me, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, koordinoimme hanketta.

SUCSESS-hankkeessa erilaiset yhteistyön mallit tuovat Etelä-Afrikassa opiskelijat ja yritykset lähemmäs toisiaan, opiskelijoiden työelämätaidot kehittyvät ja yritykset oppivat nuorten maailmaa. Opettajat testaavat ja vertailevat erilaisia yhteisöllisiä oppimismenetelmiä. Hankkeen tavoitteena on, että toimivat pedagogiset kokeilut jäävät elämään, yliopistot ja yritykset jatkavat yhteistyötä ja yliopistoista valmistuvien työllisyys paranee.

Nyt keväällä, hankkeen aluksi tutkimme kokemuksellisen oppimisen kolmen tahon – opiskelijoiden, yritysten ja opettajien – kokemuksia yhteistyöstä kaikissa partnerimaissa. Paikannamme erilaisia yhteistyön muotoja, niin onnistumisia kuin haasteita. Tämä tieto auttaa meitä suunnittelemaan hankkeen työpajoja, valitsemaan osallistujia kiinnostavat sisällöt ja innostamaan heitä uusien menetelmien testaukseen. 

Korona yhdistää

Koronapandemia on tehnyt SUCSESS-hankkeen aiheesta erityisen ajankohtaisen. Työelämävalmiuksien oppiminen korkeakouluissa tulee olemaan koronan jälkeisenä aikana vielä nykyistä tärkeämpää, niin Etelä-Afrikassa kuin meilläkin. Pandemia vaikeuttaa hankkeen tekemistä, mutta toisaalta se on luonut projektintekijöiden kesken uniikkia yhteenkuuluvuuden tunnetta. Tämä tunne tuo meidät yhteen ihan uudella tavalla. Teemme yhdessä oppimispolkuja nuorille heidän unelmatöihinsä!

Seuraa SUCSESS -hanketta!

Löydät meidät Facebookista ja Twitteristä. Sosiaalisessa mediassa saat tiedon tutkimustuloksista ja pedagogisista kokeiluista ensimmäisten joukossa!

SUCSESS – Strengthening university-enterprise cooperation in South Africa to support regional development by enhancing lifelong learning skills, social innovations and inclusivity. Read more about the project here. Eva Holmberg is the project manager of the project and you can contact her by email eva.holmberg@haaga-helia.fi.

Sucsess-hankkeen kick off.