Siirry sisältöön
Vastuullisuus
Haaga-Helia kansainvälisyyden ja moniarvoisuuden asialla

Kirjoittajat:

Julkaistu : 17.12.2019

Haaga-Helia ja sen taustalla olevat kantaoppilaitokset ovat tehneet kansainvälisyystyötä useiden vuosikymmenien ajan. Varsin varhaisessa vaiheessa silloiset viisaat päätöksentekijät ymmärsivät, että Suomen menestystarina on täysin riippuvainen positiivisesta kansainvälisyydestä. Vientiriippuvaisena maana – ja maana, jonka kieltä varsin harva puhuu – meidän on katsottava ulospäin. Kansainvälisyystyö siis aloitettiin jo silloin, kun se ei vielä ollut ajan hengen mukaista.

Nyt olemme lähes pakkotilanteessa. Suomi myös tarvitsee kipeästi opintojen tai työn perässä maahamme muuttavia osaajia. Yhteiskuntamme asenteet ovat muuttuneet jonkin verran, mutta vielä on paljon tekemistä. Myös kieliosaamisessa olemme taantuneet. Valitettavasti Euroopan trendit menevät samaan suuntaan. Viro, Puola ja Unkari ovat esimerkkejä maista, joissa suhtautuminen kansainvälistymiseen on valitettavan kielteinen. Haaga-Helia sai kokea tämän varsin konkreettisesti, kun emme saaneet toimilupaa Viroon suunnittelemallemme hospitality-alan kansainväliselle korkeakoululle. Keskeisimpänä syynä kielteiseen päätökseen ilmoitettiin Viron sisäasiainministeriön vastustus ja pelko maahan saapuvista ulkomaalaisista…

Haaga-Helia on tiensä valinnut. Meillä on runsaat 1100 kansainvälistä tutkinto-opiskelijaa, vastaanotamme vuosittain 300-400 kansainvälistä vaihto-opiskelijaa, olemme mukana lukuisissa kansainvälisissä hankkeissa ja meillä on useita maahanmuuttajille suunnattuja opintokokonaisuuksia. Kansainvälisyys on meillä DNA:ssa ja tarkastelemme itseämme pikemminkin suhteessa kansainvälisiin markkinoihin kuin kansallisiin kilpailijoihin.

Aivan muutama viikko sitten Haaga-Helia sai runsaasti mediajulkisuutta, kun toteutimme Sauna Challengen ja saimme 101 kansallisuutta samaan aikaan saunaan. Guinnessin ennätysten kirjan virallinen diplomi on saapunut ja sitä voi käydä ihailemassa Pasilan kampuksemme ala-aulassa. Paradoksaalisesti kyseinen tempaus sai koko vuoden tekemisistämme eniten huomioarvoa mediassa sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Toisaalta visiomme mukaisesti me haluamme olla mielenkiintoinen ja tehdä normaalisuorittamisesta poikkeavia asioita. Jatkoa seuraa jo ensi vuonna, kun olemme Dubain maailmannäyttelyssä, Expo2020:ssa Suomen osaston Key Partner.

Tätä kirjoittaessa valmistaudumme juhlakauteen ja haluankin kiittää kaikkia Haaga-Helian ystäviä tästä vuodesta. Olemme aina olleet pää pystyssä kulkeva ammattikorkeakoulu. Samalla tavalla näemme Suomen, jonka mielestämme tulee olla kokoaan suurempi kansainvälinen toimija.