Siirry sisältöön
Esimiehestä valmentavaksi esimieheksi

Kirjoittajat:

Julkaistu : 27.05.2019

Esimiestyön aktiivinen kehittäminen oppilaitoksissa on erittäin tärkeää. Ammatillisen reformin jälkeiset toimintaympäristön muutokset edellyttävät esimiehiltä asiakas- ja työntekijälähtöisyyttä tukevaa, coachingiin perustuvaa johtamisotetta.

Coaching on muotoutunut vakiintuneeksi henkilöstön hyvinvointia ja suoritusta parantavaksi kehittämismenetelmäksi ja vuorovaikutustyyliksi. Alati muuttuvassa oppilaitoksessa coaching-taidot antavat esimiehille konkreettisia työkaluja ja tukea johtaa arjen tilanteita paremmin. Itseohjautuvuuden vaatimus kasvaa, ja samalla ihmiset tarvitsevat ohjausta, rakennetta ja kannustusta: he tarvitsevat esimiehen, joka osallistaa ja on kiinnostunut heidän työstään.

Coachaavan vuorovaikutuksen keinoin esimies voi auttaa johdettaviaan kehittymään ammattilaisina ja ihmisinä kannustaen heitä jatkuvaan oppimiseen. Valmentajan roolissa hän tukee toiminnan tavoitteellisuutta coachaavan asenteen ja otteen avulla. Hän lisää alaistensa itsensä johtamisen taitoja, muun muassa vastuunkantokykyä. Coachaava esimies tukee alaistensa itsetuntemuksen lisääntymistä, energisoi myönteisellä vuorovaikutuksellaan, on hetkessä läsnä ja kuunteleva. Coachaavan esimiestyön tavoitteena on luoda organisaatioon yksilöä kunnioittava ja yksilön arvon merkitystä korostava kulttuuri, joka tähtää yksilön hyvinvoinnin lisääntymiseen.

Esimiehille runsaasti uusia valmiuksia

Miten ammatillisten oppilaitosten koulutuspäällikkötason esimiesten johtamisosaamista voisi vahvistaa? Voisiko sitä tukea käytännönläheisen coachingtaitoihin keskittyvän kehittymisohjelman avulla? Esimiesten coaching-taitojen kehittäminen on tärkeää muun muassa opettajan työnkuvan muutoksen mahdollistamiseksi (Bergström & Mäki 2017 ja 2018).

Toteutin kehittymisohjelmat yhdessä Business Coaching Instituten (BCI) kanssa kahdelle toisen asteen ammatilliselle oppilaitokselle Uudenmaan alueelta. Kehittymisohjelmaan osallistui noin kuusikymmentä esimiestä.

Esimiehestä valmentavaksi esimieheksi -kehittymisohjelma on toteutettu yhteistyössä Business Coaching Instituten kanssa vuonna 2018.

Kehittymisohjelman moduuleita oli yhteensä kolme, ja koko kehittymisohjelma tuotti osallistujalleen 10 opintopistettä. Moduulit olivat seuraavat: 1) orientaatio, tavoitteet ja henkilökohtainen kehittymissuunnitelma; 2) coachaava esimies; sekä 3) coachaava esimies- ja toimintakulttuuri. Moduulit sisälsivät orientoivan ennakkotehtävän, fyysisen tapaamisen, soveltavan reflektoivan tehtävän sekä virtuaaliset ryhmäcoachingsessiot, joissa valmentajat coachasivat osallistujia. Kukin osallistuja harjoitteli coachingtaitoja parinsa kanssa kehittymisohjelman aikana.

Keskeinen osa kehittymisohjelmaa oli DiSC WOL (Work of Leaders) -johtajuusanalyysi, jota käytin johtajuuteen liittyvien kehittymistarpeiden tunnistamiseen ja kehittymissuunnitelman laatimisen tukena. Johtajuusanalyysin käytöstä oli selkeää hyötyä em. näkökulmasta, ja se jämäköitti osallistujien henkilökohtaisia kehittymissuunnitelmia ja niiden toteuttamista ohjelman aikana. Toisesta oppilaitoksesta mukana oli koko johto kuntayhtymän johtoon saakka, joten heille tein myös johtoryhmätason analyysit ja he pystyivät laatimaan itselleen kehittymissuunnitelmat johtoryhmien tasolla.

Kehittymisohjelman päätyttyä osallistujat saivat runsaasti valmiuksia coachaavaan esimiestyöhön: he oppivat, mitä coachaava asenne ja ote tarkoittaa omassa työssä ja miten otetta voi soveltaa käytännössä. He oppivat ymmärtämään coachingin ydintaitoja: tietoisuuden herättämistä, coachaavaa läsnäoloa, aktiivista kuuntelua, oivalluttavia kysymyksiä ja toimintaan aktivointia. He oppivat synnyttämään osallistavaa ja aktivoivaa toimintakulttuuria yksilöissä ja ryhmissä. Lisäksi jokainen osallistuja laati itselleen valmentavan esimiehen käsikirjan siinä muodossa, jossa se palveli häntä esimiestyössään parhaiten.

Lisätietoja:

http://www.valmentavaksiesimieheksi.fi/
http://www.bci.fi/fi/ekamissa-luotetaan-valmentavaan-lahestymistapaan/

Haaga-Helia Ammatillinen opettajakorkeakoulu on toteuttanut viimeisen kolmen vuoden aikana useita johtamiskoulutuksia ja kehittymisohjelmia, joista tässä blogisarjassa esitellään kolme. Näiden esiteltyjen johtamiskoulutusten lisäksi olemme mukana monessa OPH:n ja OKM:n rahoittamissa hankkeissa, joissa johtaminen on korostetusti esillä. Tässä ensimmäisessä osassa keskitytään OPH:n rahoittamaan Esimiehestä valmentavaksi esimieheksi -kehittymisohjelmaan, jonka on toteutettu yhteistyössä Business Coaching Instituten kanssa vuonna 2018.

Olemme saaneet rahoituksen kehittymisohjelman toteuttamiseen uudelleen sekä opettajille suunnattuun valmentavan opettajuuden kehittymisohjelmaan. Lisätietoja lehtori Heli Bergström: (heli.bergstrom@haaga-helia.fi) tai täydennyskoulutuksen päällikkö Jutta Paukkonen (jutta.paukkonen@haaga-helia.fi).

Artikkelin kirjoittaja on Haaga-Helia Ammatillisen opettajakorkeakoulun lehtori Heli Bergström (TkT, KM, MBA, AmO, kansainvälisesti sertifioitu yksilöiden ja ryhmien coach). Hän vastasi artikkelissa kuvatun kehittymisohjelman suunnittelusta ja toteuttamisesta yhdessä BCI:n Hanna-Kaisa Lindforsin kanssa.