Siirry sisältöön

Kirjoittajat:

Julkaistu : 08.10.2018

Liikuntapalveluiden toimintaympäristössä (www.prolipa.fi) opiskelijat tekevät oikeita töitä. Opiskelijan tehtävänä on esimerkiksi johtaa liikuntapalveluiden tuotteistamisprojektia. Tätä työtä tehdään yhdessä työelämän edustajien kanssa.

Alamäkiluistelija Mirko Lahti on keskittynyt projekteissaan Alamäkiluisteluliiton toiminnan kehittämiseen. Hän on ollut mukana liiton tapahtumajärjestämisen projektiryhmissä ja tekemässä liiton viestintä- ja toimintasuunnitelmaa. Lisäksi hän on tavoitteellisesti tuonut oman henkilöbrändinsä kautta näkyvyyttä lajille.

Työnantajan näkökulmasta Mirko on omalla panoksellaan tuonut lisäarvoa talkootyöpohjalta toimivan lajiliiton toimintaan: hän on tuonut lisää resursseja kehittämiseen sekä ottanut vastuuta kehittämissuunnitelmien työstämisestä. Esimerkiksi uusi toimintasuunnitelma mahdollistaa lajille toimintaa tukevan rahoituksen hakemisen, joka taas on edellytys sille, että toimintaa voidaan kehittää määrätietoisesti eteenpäin.

Alamäkiluisteluliiton kanssa tehty yhteistyö on samalla ollut monipuolinen oppimisympäristö Mirkolle. Hänen osaamisensa on kehittynyt tapahtumajärjestämisen, kirjallisten töiden ja mediatöiden parissa, ja näin hän on avannut uusia ovia työelämässä. Opettajan näkökulmasta tämä on ollut mielenkiintoinen kokonaisuus, jossa opiskelijan lajitausta ja innostus tukevat kolmannen sektorin toimijaa ottamaan isompia askeleita kohti uskottavaa lajiliittotoimintaa. Vastaavasti opiskelijan opintojen ohjaaminen ja sparraaminen antavat taustatukea opiskelijan kehittämisprojekteille, jolloin syntyy monia tahoja palveleva tilanne.

Työ on tuottanut tulosta

Yksi Mirkon vastuualueista on ollut tapahtumien järjestäminen. Tapahtumat ovat jakautuneet lajin näkyvyyttä ja tunnettuutta edistäviin tapahtumiin sekä lajikokeilu-, harjoitus- ja kilpailutapahtumiin. Tapahtumat ovat myös sopineet hyvin opintokokonaisuuden osaamistavoitteisiin, jotka osaltaan ohjaavat sitä, millaisiin vastuutehtäviin opiskelijan tulee hakeutua. Näiltä osin tavoitteina ovat olleet asiakaslähtöisen kehitysprojektin suunnittelu ja markkinointi, talous- ja resurssisuunnittelu, lainsäädäntö ja asetukset, kestävä kehitys sekä vaikuttavuuden arviointi. Opiskelijalle tapahtumat ovat samalla verkostoitumisen sekä työelämäkokemuksen kannalta tärkeitä oppimiskokemuksia.

Mirkon vastuulla olleiden tapahtumien vaikuttavuus on näkynyt kasvaneena mielenkiintona lajia kohtaan. Samalla hänellä on ollut oman urheilijastatuksensa kautta mahdollisuus toimia lajin lähettiläänä: kannustaa lajikokeiluihin sekä toimia esimerkkinä muille urheilijoille. Mirkon toiminta ja menestys ovat osaltaan auttaneet lajia kasvamaan viime kausien aikana. Tämänkaltaista kehitystä on ilo tukea myös oppilaitoksen näkökulmasta mahdollistamalla opiskeluprojektien yhdistäminen osaksi työelämän kehittämistä ja urheilu-uran edistämistä.

 


Kirjoittaja Teemu Lehmusto on liikuntapalveluiden lehtori Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa. Toinen kirjoittaja Mirko Lahti on alamäkiluistelun nuorten kaksinkertainen maailmanmestari, joka opiskelee liikunnan ja vapaa-ajan koulutusohjelmassa Haaga-Helia ammattikorkeakoulun Vierumäen yksikössä.

Tässä kolmiosaisessa blogisarjassa kerrotaan, miten alamäkiluistelija Mirko Lahti on onnistunut yhdistämään urheilun ja korkeakouluopinnot.

 

Teemakuva: © Red Bull Content Pool