Siirry sisältöön
Yrittäjyys
Yrityksille uutta elinvoimaa Startup-yhteistyöstä

Kirjoittajat:

Julkaistu : 25.05.2018

Yrityksen yhteistyö startupin kanssa ja johtoryhmän vierailu Slushissa antaa positiivisen mielikuvan dynaamisesta yrityskulttuurista, mutta voiko startup-yhteistyöstä olla selkeää liiketaloudellista hyötyä vakiintuneelle yritykselle?  

Startupeilta puuttuu yleensä alkutaipaleella rahaa, resursseja, osaamista, asiakkaita ja vakuuttavia asiakasreferenssejä, joita puolestaan vakiintuneilla yrityksillä on usein runsaasti. Yhteistyön hyöty onkin helppo nähdä startupien kannalta. Suomen Yrittäjien kyselyn mukaan noin viidesosa pk-yrityksistä kertoo jo tekevänsä startupien kanssa yhteistyötä ja 37 % yrityksistä uskoo, että siitä olisi heille hyötyä.    

Vaihtoehtona yhteistyö tai kasvun hiipuminen 

Yritysten kilpailuympäristö muuttuu niin nopeasti, että pelkkä työn tehostaminen ei enää riitä tuomaan kestävää kilpailuetua. Uusi työn lisäarvo perustuu jatkuvaan luovaan yhdessä oppimiseen, jossa startup voi olla tehokas kumppani. Usealta toimialalta löytyy esimerkkejä siitä, kuinka muutaman innovatiivisen opiskelijan läppäreistä on lähtenyt liikkeelle koko globaalin toimialan mullistaneita palveluita.  

Miksi uutta yrittäjähenkistä kulttuuria on vaikea synnyttää organisaation sisältä? Vakiintuneen yrityksen organisaatio, prosessit ja investoinnit on viritetty nykyisen tavoitteen mukaiseen työhön. Erityisesti jos liiketoiminta on kasvanut mukavasti, ei organisaatiolla ole ollut pakottavaa tarvetta uudistua eikä usein rohkeutta tarkastella liiketoimintaa aidosti uudesta perspektiivistä.   

Menestyvät kasvuhakuiset yritykset seuraavat jatkuvasti ympäristön muutoksia, tunnistavat ketterästi uusia ilmiöitä ja liiketoimintamahdollisuuksia. Tässä tehtävässä tiivis isojen yritysten ja startupien vuorovaikutus voi tehostaa molempien toimintaa. Se voi osaltaan auttaa varmistamaan, ettei vakiintuneelta yritykseltä mene yllättäen liiketoiminta alta. Startup-yhteistyö voi olla myös ketterä keino saada yritykseen uusia ajatuksia ja toimintamalleja sekä osaamista. Se voi tuoda uutta intoa, merkityksellisyyttä sekä tekemisen meininkiä työntekijöihin.  

Startupin vahvuudet innovointikumppanina 

Startupin ydintehtävä on tunnistaa uusi liiketoimintamahdollisuus, luoda ketterästi siihen kannattavaa ja skaalattavaa liiketoimintaa. Kehitystyössä tärkeintä on testata ja hioa markkinan hypoteesia yhdessä asiakkaiden kanssa. Startupin pitää olla valmis etenemään ketterästi liikkuvan maalitaulun perässä. Lean startupin periaatteiden mukaan act fast, fail fast ja learn fast. Riittävän kassavirran puute ja menestyksen nälkä pitää nöyränä ja pakottaa luovuuteen, joustavuuteen, jatkuvaan oppimiseen sekä katsomaan asioita uudesta perspektiivistä.  

Yrittäjänä menestyvät vain yrittäjyyshenkiset, rohkeat, luovat, innovatiiviset ihmiset, jotka saavat tuloksia aikaan.  Samalla asenteella syntyy yleensä tuloksia lähes missä ympäristössä vaan. Onko yrityksellä enää varaa olla panostamatta sisäiseen yrittäjyyteen ja yrittäjyysasenteen kehittämiseen sekä startup-yhteistyöhön? 

 

KTM Hannele Mennala on Haaga-Helian StartUp Schoolin ja yrittäjyyden ydinosaamisalueen vetäjä. Hän on työskennellyt pitkään johtavissa isoissa organisaatioissa sekä startup –yrittäjänä tehden tiivistä yritysyhteistyötä yritysmaailman kanssa. Haaga-Helian StartUp School vuorovaikuttaa jatkuvasti yrityskentän kanssa tarjoten monipuolisia alustoja yritysten kanssa tehtävään win-win yhteistyöhön. StartUp Schoolin yrityskumppaneita ovat mm. OP ryhmä, Elisa ja Tieto. Olemme mukana toteuttamassa 10 days 100 challenges tapahtumaa.