Päätehtävänä on tarjota palveluja ja tuotteita rahaa vastaan, mutta ennen sitä on asiakkaat saatava sisään viihtymään ja viipymään.

Elämäänsä, seuraa ja aikuisuutta etsivät nuoret aikuiset, (iki)opiskelijat ja elämäntaitelijat ovat aina kohdanneet kahviloissa, pubeissa ja baareissa. Juomaseurustelu- ja ruokaravintolat integroivat eri sukupolvia sekä saavat eri elämäntyylilliset heimot parveilemaan tuotteiden, palvelujen ympärillä olipa ravintolan liikeidea mikä tahansa.

Trendiravintolat ja klubit kykenevät rakentamaan kokemuksellisemman ilmapiirin kuin monikaan digiympäristö. Pitseriat ja hampurilaisbaarit kokoavat tomaattipohjaisten pikaruokanörtit ja massagastronomit saman katon alle. ABC-liikennetaukopaikat houkuttavat huomattavasti enemmän ihmisiä kuin ns. korkeakulttuuritapahtumat.

Ravintolailta on kuin ruokalista: kodin etkot ja matkakohteen hotellihuone toimivat illan virittäjinä eli ”alkuruokana”. Ruokaravintola ja illallinen symbolisoivat ”illan pääruokaa”, kun taas tanssiravintolat ja yökerhot toimivat ”jälkiruoan” eli mielihyvän kokemisen nautintapaikkoina.

Kulutussosiologisesti ja asiakaspsykologisesti yökerhot ja tanssiravintolat ovat pelipaikkoja ja tunteiden erämaata. Ravintola ja erityisesti baaritiski vapauttavat asiakasta entisestään. Baari on ja pysyy keskuksena, josta leikki ohjautuu.

Ulkomaalaisille naistentanssit ovat eksoottinen kokemus, joita ei kylläkään enää monessakaan paikassa ole. Monille tanssiparien vaihto ja lähekkäin tanssahtelu saattaa olla ihmettelyn aihe.

Helsingin ja Lapin taikaöissä vuorineuvokset ja maailman tähdet laskeutuvat luksushuoneistoistaan ja -mökeistään rahvaan joukkoon alatavoitteenaan nauttia riemuliitereiden yhteishengestä, tuoksinasta ja vimmasta.

Klassisia, pitkäikäisiä ravintoloita ja kahviloita yhdistääkin jokin immateriaalinen, psykofyysinen vetovoima, jossa asiakkaalla on vain hyvä olla – Place-to-Be.

Kirjoittaja on Haaga-Helian elämys- ja hyvinvointitalouden yksikön yliopettaja V. A. Heikkinen.